Muistan vanhan mainoksen, jonka slogan oli jotakuinkin niin, että ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain pehmeää. Se nousi mieleeni, kun ystäväni kanssa puhuimme yksinäisyydestä ja siitä, miten vaikeaa on olla itselleen lempeä. Jäin miettimään, mistä rakkaus ja myötätunto itseä kohtaan oikeastaan rakentuvat. Jälleen kerran tulin siihen ajatukseen, että rakkaus ei taida olla tunne tai siirappisia sanoja, vaan pikemminkin tekoja, jotka toistuvat arjessa ehkä rutiininomaisestikin.

Ehkä jotain sellaista, että joka aamu herää hiukan aiemmin, että ehtii tekemään yhden asian, joka on itselle mieluisa, ja päivä saa siitä mukavan startin. Tai sitä, että sytyttää kynttilän. Sytyttää sen ainoastaan siksi, että joskus katse osuu johonkin elävään, joka on siinä juuri omaa, ohimenevää katsetta varten. Sellaisia ihan pieniä, tavallisia juttuja. Ihmisen ja maailman väliin voisi rakentaa pehmoisen pesän. Voisi latoa päällekkäin tekoja, jotka tuovat itselle hyvää mieltä. Ja sitten pesään voisi asettua lepäämään, keräämään voimia, tuntemaan huolia tai iloja tai tyytyväisyyttä. Pesä voisi olla tila, jossa selviytyminenkin on pehmeämpää ja itselle turvallista. Turva on tärkeää etenkin niissä hetkissä, jolloin elämä tuntuu pelkältä selviytymiseltä. Pesä toimisi myös rajana itsen ja maailman välillä, tarvittaessa napakkanakin. Ihminen muuttuu ja pesän täytyy joskus kasvaa, joskus pienetä. Joskus tarvitaan ekstrapehmeyttä. Ajan pitkään pesästä voisi tulla kaikenlaisiin muutoksiin mukautuva; ei niinkään keskeneräinen, vaan kuhunkin tilanteeseen sopiva. Silloin siellä voisi aina kuunnella omaa ääntään, joka on joskus tosi hiljainen.

Sekin voi olla aika vaativaa, että pitäisi osata rakastaa itseään. Yksinäinen on melko varmasti kuullut lauseen, jossa luvataan, että kun rakastat itseäsi ensin, se toinen ihminen tulee sitten. Tuossa lauseessa korostuu tavoitteellisuus sekä itsensä rakastamisen että toisen ihmisen tulemisen suhteen. Me kaipaamme ja tarvitsemme toista ihmistä, se on selvä. Niin saa olla. Ehkä yksinolokin on siellä pesän pehmeydessä ihan ok, ilman, että tavoittelee suuria. Ehkä pesä on pikemminkin tapa tai lupa olla itsensä puolella riittävästi, myötävirrassa elämänsä kanssa.